Pensasangervot

Pensasangervot (spiraea) ovat laaja kasvisuku, johon kuuluu sekä puoliainavihantia että kesävihantia lajeja. Lajikkeita on paljon erilaisia ja kukintojen väri vaihtelee. Kukat voivat olla joko valkoisia, vaaleanpunaisia, violetteja tai punaisia. Kukinta-aika vaihtelee lajikkeesta toiseen. Joillakin pensasangervoilla on upeat kukkavarret (esimerkiksi norjanangervolla ‘Grefsheim’), kun taas toisilla kauniit, kullankeltaiset lehdet (esimerkiksi keltajapaninangervolla ‘Gold Flame’). Kaikki Pensasaitakauppa.fi:n valikoimassa olevat pensasangervolajikkeet soveltuvat vapaammin kasvaviksi, reheviksi ja runsaskukkaisiksi pensasaidanteiksi. Myös suuriksi ryhmiksi sijoitettuina saat luotua pensasangervoilla vaikuttavan säväyksen pihasi reunaistutuksiin.

Pensasangervoaidanne

Pensasangervoaidanne

Pensasangervot ovat pensaita, jotka soveltuvat täydellisesti epävirallisiksi ja rennon oloisiksi pensasaidanteiksi. Saat luotua pensasangervoilla puutarhasi koristukseksi pienen, todella kauniin aidanteen, joka tuo eloisuutta ympäristöösi. Kauniit kukat ilahduttavat puutarhassa myös perhosia, joita pensasangervot houkuttelevat. Pensasaitakauppa.fin valikoimassa on neljä erilaista pensasangervolajiketta – norjanangervo ‘Grefsheim’, kirjoangervo ‘Genpei’, keltajapaninangervo ‘Gold Flame’ sekä tummaruusuangervo 'Anthony Waterer'. Niillä jokaisella on omat erityisominaisuutensa. Voit valita mieleisesi vaikkapa kukintojen värin avulla, ne vaihtelevat valkoisesta punaisen ja violetin eri sävyihin. Lajikohtaisilta esittelysivuilta voit lukea kaiken tärkeän tiedon kustakin lajikkeesta. Kyseisille sivuille pääset klikkaamalla ylläolevia linkkejä.

Pensasangervo on yleisesti ottaen helppohoitoinen kasvi. On kuitenkin pidettävä mielessä, että eri lajikkeiden mieltymykset vaihtelevat joskus melko paljonkin. Suurin osa pensasangervoista kukkii parhaiten, jos ne istuttaa talvella. Kukinta-aika taas vaihtelee huhtikuusta syyskuuhun. Myös saavutettava korkeus on erilainen lajikkeesta riippuen. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kesällä kukkivat lajikkeet tulee leikata talven alussa pakkasten jo tultua, kun taas keväällä kukkivat pian kukkien kuihtumisen jälkeen.

Pensasangervoa ei tule istuttaa kovin kuivaan maahan. Pidä siis huoli siitä, että sen kasvualusta on hedelmällinen ja kostea. Voit tarvittaessa lisätä hiukan ravinteita maaperään. Paikaksi pensasangervoille kannattaa valita aurinkoinen tai korkeintaan puolivarjoisa paikka, valoisassa paikassa pensaat tulevat parhaiten oikeuksiinsa. Pensasangervo ei ole vaativa hoidon suhteen, mutta istutuksen jälkeen sitä on kasteltava hyvin (ainakin kerran kahdessa viikossa) ensimmäiset kaksi vuotta.

Laadukkaat pensasangervot sekä muut kattavan valikoimamme kasvit saat tilattua Pensasaitakauppa.fin kautta nopeasti ja luotettavasti. Lämpimästi tervetuloa asiakkaaksemme!