Havukasvien istutus

Havukasvien istutus

Oletko päättänyt istuttaa pihaasi havuaidan? Hyvä valinta! Havukasvit sopivat erinomaisesti puutarhan reunaistutuksiksi ja tilanjakajiksi. Aitakasvien istuttaminen vaatii luonnollisesti jonkin verran etukäteissuunnittelua. Kun olet valinnut havuaidalle paikan, kannattaa tulevan aidan kohtaan virittää naru kahden tolpan välille, jonka osoittaman linjan mukaisesti kaivamalla istutusvaosta tulee suora.

Katso astia- tai paakkutaimien kokoa, jotta tiedät, kuinka syvä istutusvaosta eli ojanteesta on kaivettava. Kasvien juurten on mahduttava ojanteeseen kokonaisuudessaan. Maahan kaivettavasta istutusvaosta on tultava vähintään niin syvä, kuin mikä paakun tai astian korkeus on, ja leveydeltään noin 10–20 cm leveämpi kuin paakun tai astian leveys. Muokkaa maata istutusvaossa irtonaiseksi ja lisää siihen jo tässä vaiheessa puutarhaturvetta tai muuta hedelmällistä maanparannusainetta kasvualustaksi. Tämän jälkeen voit istuttaa havukasvit. Aseta kasvit yksi kerrallaan istutusvakoon ja peitä juuret varoen, mutta tukevasti mullalla. Huolehdi, että juuret eivät vaurioidu ja että kasvit tulevat vankasti paikoilleen.

Ensimmäisten parin viikon aikana on tärkeää, että havukasvit saavat paljon vettä. Näin estetään juurten kuivuminen. Jos ei satu olemaan kovin sateista, on siis muistettava antaa uudelle pensasaidalle kunnolla vettä. Paras istutusajankohta havukasveille on yleensä myöhään syksyllä maan ollessa vielä sula. Talven lähestyessä kasvit ovat levossa, eivätkä kasva. Se on etu, sillä kasvit ovat istuttamisaikaan hyvinkin herkkiä vaurioille. Istutuksen voi vaihtoehtoisesti tehdä myös alkukeväällä heti sulan maan aikaan ennen kasvukauden täyttä käynnistymistä. Pakkasilla istutusta ei voi tehdä.

Jos olet tilannut jo valmiiksi korkeita havupensaita, kannattaa muistaa että ne ovat toimitettaessa melko painavia. Tällöin kannattaa pyytää apujoukkoja raskaaseen istutustyöhön.

Paljasjuuriset taimet, paakkutaimet vai sittenkin astiataimet?

Paljasjuuriset taimet, paakkutaimet vai sittenkin astiataimet?

Pensasaitakauppa.fi toimittaa havukasveja eri muodoissa, joista jokaisella on hiukan erilainen, oma istutustapansa. Vaihtoehtoisia toimitusmuotoja ovat paljasjuuriset taimet eli avojuuritaimet, paakkutaimet, astiataimet sekä valmiselementit. On kuitenkin mainittava, että jokaisella liikkeemme havukasvilla ei ole kaikkia em. vaihtoehtoja, vaan ne riippuvat kasvilajista. Seuraavassa vinkkejä eri muodossa toimitettavien taimien istuttamiseen.

Marjakuusi on Pensasaitakauppa.fin ainoa havukasvi, jonka voi tilata paljasjuurisena. Paljas- eli avojuuritaimien juurten ympärillä ei ole multaa. Toimitamme paljasjuuritaimet pahvilaatikoissa, jotka suojaavat juuria hiukan. Juurten ei pitäisi altistua auringonvalolle. Avojuuriset kasvit on istutettava heti. Onneksi voit tilauksen yhteydessä valita toimituspäivän, jolloin aikasi riittää istutustöihin. Paljasjuuritaimet ovat suhteellisen edullisia, mutta ne vaurioituvat paljon helpommin verrattuna paakku- ja astiataimiin. Usein kaikki taimet eivät menesty uudessa kasvupaikassa, eli hävikin riski on melko suuri. Paljasjuurisia taimia kannattaa siksi istuttaa muutama ylimääräinen pensasaidan ulkopuolelle toiseen kohtaan pihassa, josta on helppo ottaa korvaava kasvi täyttämään pensasaidan aukko siinä tapauksessa, että hävikkiä tulee.

Lähes kaikki valikoimamme havukasvit ovat tilattavissa paakkutaimina. Niiden juurten ympärille on maasta nostettaessa jätetty paakku multaa tai turvetta, joka suojaa juuria. Paakun ympärillä on säkki tai metalliverkko. Paakkutaimia istuttaessa näet helposti, kuinka syvä istutusvaosta on kaivettava. Säkin voi jättää paikoilleen pensasta istuttaessa, sillä juuttia oleva kangas on maatuva. Jos paakun ympärillä on metallinen verkko, tulee se luonnollisesti poistaa. Paakkutaimia istuttaessa kasvien menestyminen on todennäköisempää, eli hävikkiä syntyy vähemmän. Paakkutaimet ovat toimitettaessa tuuheampia kuin paljaat avojuuritaimet. Kuitenkin ottaa aikansa, ennen kuin paakkutaimet ovat täysin tiheitä ja havuaita näkösuojan antava.

Astiataimet ovat kalliimpia kuin paakkutaimet. Tämä johtuu siitä, että astiataimet kasvatetaan kasvihuoneissa kalliimmalla ja intensiivisemmällä tavalla. Astiataimien juuret ovat hyvässä suojassa ja niistä ei synny istutuksen jälkeen hävikkiä juuri koskaan. Toinen hyöty astiataimilla on se, että niitä ei tarvitse istuttaa välittömästi. Tämä on kätevää, jos käy vaikkapa niin, että taimien toimituksen aikaan maa ei ollutkaan vielä ehtinyt sulaa. Astiataimet voivat odottaa istutushetkeä ongelmitta jopa pari viikkoa, kunhan niille muistaa antaa vettä.

Jos toiveissasi on heti täysikasvuinen ja tiheä havuaita, ovat valmiit pensasaitaelementtimme paras valinta. Nämä pensaat on viljelty pelloillamme tai kasvihuoneissa jo valmiiksi aitakasveiksi, ja niillä on mahdollista taikoa pihaan kaunis havuaita yhdessä päivässä. Esimerkiksi yhden aamupäivän aikana voi neljän ihmisen voimin istuttaa jopa 30 metriä pensasaitaa! Elementit ovat painavia, joten apujoukkoja istutuksessa tarvitaan.

Havukasveja voit siis tilata monissa muodoissa, mutta yhteistä niille on se, että saat ostettua ne kätevästi ja kilpailukykyiseen hintaan Pensasaitakauppan.fin kautta! Siirry tästä vertailemaan erilaisia havuaitavaihtoehtoja.

loader
Ladataan...