Paljasjuuriset taimet

Paljasjuurisilla eli avojuurisilla kasveilla ei nimensä mukaisesti ole multaa juurtensa ympärillä toimitushetkellä. Nämä pensaat ovat vielä nuoria ja niitä voisikin kuvailla erinomaisiksi taimiksi, joilla on jo hyvin kehittyneet juuret. Yleensä paljasjuurisina toimitettavat kasvit ovat lehtensä pudottavia lajeja ja sen vuoksi ne näyttävät ensinäkemältä paljailta. Myös ainavihantia kasveja, esimerkiksi marjakuusia, puksipuita ja laakerikirsikkaa voi tilata paljasjuuritaimina, jolloin ne säilyttävät valtaosan lehdistään.

Siitä huolimatta, että lehtensä pudottavat taimet voivat näyttää aluksi harmittavankin karuilta, kasvaa niistä muutaman vuoden sisällä upea pensasaita! Ikivihreät pensaat ovat usein kauniin tuuheita jo alusta saakka. Erityisesti puksipuulajit ovat paljasjuuritaimina monesti lähes yhtä hienoja kuin astiataimina toimitettaessa, vaikka hinta on silloin reilusti edullisempi.

Suuri etu paljasjuurisina toimitettavilla kasveilla on siis se, että ne maksavat vähemmän. Niiden viljely taimitarhoissa on halvempaa, koska niitä ei tarvitse vaihtaa uusiin ruukkuihin joka vuosi, eivätkä ne sen vuoksi vaadi yhtä suurta määrää lannoitteita. Avojuuritaimien kuljetus on myös edullisempaa verrattuna astia- ja paakkutaimiin, sillä ne eivät tarvitse ruukkuja ja multaa, jotka toisivat toimitukseen lisäpainoa ja veisivät tilaa.

Paljasjuuritaimet ovat hyvä valinta, kun haluat istuttaa pitkän ja/tai korkean pensasaidan mahdollisimman edullisella tavalla. On kuitenkin pidettävä mielessä, että noin 10% kasveista tulee olemaan vaikeuksia selvitä (prosenttimäärä on hiukan korkeampi euroopanpyökin kohdalla). Kun istutuksen yhteydessä käytetään juuria ravitsevaa kasvatusainetta, on hävikki mahdollista laskea lähelle nollaa.

Suosittelemme istuttamaan paljasjuuriset taimet siksakmuotoon (kahteen vierekkäiseen riviin). Tällä tavoin pensasaidasta tulee muutamassa vuodessa mahdollisimman tiheä. Kannattaa myös tilata 10% täsmällistä tarvetta enemmän taimia ja istuttaa ylimääräiset kappaleet esimerkiksi pihan vähemmän käytettyyn nurkkaan. Näin voi pitää varalla oikeankokoisia pensaita, joilla voi tarpeen vaatiessa korvata pensasaidan aukon, jos sellainen jostain syystä pääsee syntymään.

Paljasjuuritaimien toimitus on mahdollista vain niiden ollessa lepotilassa, yleisesti ottaen marraskuusta huhti-/toukokuuhun riippuen sääolosuhteista ja kasvityypistä. Avojuuriset taimet on istutettava heti kuljetuksen jälkeen, joko samantien pysyvään paikkaansa tai ensin tilapäisesti. Jälkimmäisessä tapauksessa taimet poistetaan pakkauksistaan ja istutetaan väliaikaisesti yhtenä nippuna maahan, jossa niitä kastellaan huolellisesti pysyvää istutusta odottaessa.

Voit lukea lisää paljasjuuristen taimien istutuksesta täältä. Tilatessasi taimia saat luonnollisesti kaiken tarvittavan tiedon uuden pensasaitasi oikeaoppiseen istuttamiseen!

Paljasjuuritaimien hyödyt:

  • Edullisempi hinta
  • Pienemmät kuljetuskustannukset

Haitat:

  • Vie aikaa, ennen kuin pensasaita kasvaa koko komeuteensa.
  • Jos kasvit eivät saa tarpeeksi hyvää hoitoa istutushetkellä ja heti sen jälkeen, voi hävikki nousta suureksi.

Siirry tuoteluetteloon.

loader
Ladataan...