Astiataimien istutus

Astiataimien istutus

Astiataimien esivalmistelu ennen istutusta

Anna kaikille kasveille vettä ennen istutusta. Voit asettaa taimet veteen, jotta ne saavat imettyä itseensä hyvän vesivaraston. Tämä edesauttaa taimien kasvamista uudessa paikassa. Kitke rikkaruohot alueelta, johon pensasaita tulee. Rikkaruohottoman alueen tulee olla vähintään metrin levyinen niin että tilaa jää puoli metriä pensaiden molemmin puolin.

Kaiva istutuspaikkaan vähintään 50 cm syvä ja 35 cm leveä ojanne eli istutusvako. Tee siitä ainakin puolitoista kertaa niin syvä, kuin mikä astian koko on. On tärkeää kaivaa istutusvaosta tarpeeksi syvä, jotta kasvin juurille jää tilaa olla ilmavassa maassa. Näin juurtuminen tapahtuu nopeammin ja paremmin.

Tee reikiä maahan ja ojanteen sivuille, jotta ylimääräinen vesi pääsee poistumaan.

Istutus

Astiataimien esivalmistelu ennen istutustaAseta kasvit istutusvaon viereen juuret vakoon päin, jotta näet kuinka ne parhaiten asettuvat koko aidan pituudelle. Kannattaa laittaa sivuun jokunen ylimääräinen taimi siltä varalta, että kaikki pensasaitaan istutettavat taimet eivät selviä – pieni hävikki ei nimittäin ole tavatonta. Varapensaat voi istuttaa johonkin toiseen paikkaan puutarhassa. Kun ne kasvavat samanaikaisesti pensasaidan kanssa, sinulla on mahdollisuus korvata huonokuntoiset pensaat tarpeen tullen uusilla ja oikeankokoisilla.

Täytä istutusvakoa mullalla sen verran, että tyhjää tilaa jää vielä taimiruukun syvyyden verran ja sen lisäksi 5 cm ekstraa. (Esim. jos kasvin astia on 30 cm korkea, täytä vakoa kunnes tyhjää tilaa on jäljellä 35 cm.) Poista taimi ruukustaan varovaisesti. Älä vedä voimakkaasti, ettei kasvi repeydy!

Aseta taimet istutusvaon keskelle ja täytä vako mullalla (suurempikokoisten taimien kohdalla tämä vaihe sujuu helpommin, jos istuttajia on kaksi). Pidä huoli siitä, että kasvit tulevat oikeaan syvyyteen, niin että saat lisättyä vielä viiden sentin kerroksen multaa juuripaakun päälle.

Voit halutessasi sekoittaa multaan juurten kasvua edistävää lannoitetta ja näin pienentää hävikin riskiä. Jos maan laatu on todella kova (kuten esim. savisen maan kohdalla), kannattaa siihen sekoittaa hiukan hiekkaa juurtumista helpottamaan. Painele maa kasvin ympärillä tasaiseksi kävellen sen yli (polkematta kuitenkaan liian kovaa).

Kasvit on hyvä tukea bambukepeillä, jos kasvupaikka on tuulinen. Käytä pienten (yli 1,25 m) taimien kohdalla tukikeppejä ja suurempien (yli 1,25 m) kasvien kohdalla tukevampia paaluja. Näin pensasaita pysyy tasaisena ja kasvaa ryhdikkäästi. Sido jokainen kasvi 3─4 kohdasta kiinni tukikeppiinsä tai -paaluunsa. Varo kuitenkin, ettei kiinnityskohdista tule liian tiukkoja, silloin varren paksuuskasvu voi rajoittua. Kiinnittämiseen on hyvä käyttää joustavaa materiaalia.

Rakenna taimien ympärille pieni, 15─20 cm korkuinen pato ja täytä se vedellä (noin viisi litraa pienille ja 10 litraa suurille taimille).

Milloin ei pidä istuttaa?

Älä istuta sään ollessa erittäin kuiva (kasvit voivat kuivua). Hyvin rankan sateen jälkeen ei kannata istuttaa (maa on silloin liian tiivis ja kasvien on vaikea kasvattaa juuriaan). Kovalla tuulella ei ole hyvä istuttaa (kasvit voivat kuivua). Älä koskaan istuta pakkasella (kasvit eivät kestä pakkasvaurioita).

Hoito

Milloin ei pidä istuttaa?Kitke rikkakasvit.
Pidä uuden pensasaitasi ympäristö erityisen puhtaana rikkaruohoista ensimmäiset 2─3 vuotta (puoli metriä pensaiden molemmin puolin). Näin nuoret pensaat saavat tarpeeksi tilaa, valoa, vettä ja ravinteita kasvaakseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Kastele tarpeeksi.
Anna pensaille vettä kaksi kertaa viikossa. Kuivana aikana hyvä määrä on jopa 15 litraa aitametriä kohti, sateisena kautena voit luonnollisesti kastella vähemmän. Riittävä kastelu on todella tärkeää, jotta kasvit voivat hyvin! Kastele mieluiten iltaisin, jotta vesi ei haihdu, vaan menee kokonaan juuriin asti.

Muista leikkaaminen.
Huolehdi siitä, että leikkaat, karsit ja trimmaat pensasaitaasi tarpeeksi ja oikealla tavalla. Yleisesti ottaen leikkaamista suositellaan kerran tai kaksi vuodessa. Joitakin kasvilajeja koskevat erilaiset ohjeet, jotka löydät sivustomme lajikohtaisissa tiedoissa. Siirry tuoteluetteloon.

loader
Ladataan...